Saimaan järvilohi on lohen sisävesimuoto, joka jäi jääkauden jäljiltä majailemaan Vuoksen vesistöön. Laji melkein hävisi luonnosta ennen kuin se onnistuttiin pelastamaan kalanviljelyn avulla. Pirkanmaalla lajia on istutettu viime vuosina menestyksekkäästi mm. Näsijärveen ja Tarjanneveteen. Lohitärppiä voi pelätä myös Kyrösjärvellä, Pälkänevedellä, Ukonselällä ja Pyhäjärvellä.
Järvilohi kasvaa vauhdilla, parhaimmillaan puolta nopeammin kuin taimen. Varsinkin, kun järven muikkukanta on hyvä. Hyvissä oloissa lohi saavuttaa parin järvikesän aikana 4-5 kilon painon. Yksilökohtaiset kasvuerot ovat suuria. 3 vuotta järvessä turvonneet lohet ovat 5-8-kiloisia. Neljännen järvikesän jälkeen uistimeen napanneen järvilohen koko meneekin sitten jo kalajutun puolelle.
Järvilohi on taimentakin selvemmin ulapan laji. Lohta kannattaa tavoitella suurten syvänteiden päältä ja reunamilta. Useimmiten lohi nappaa siellä, missä vettä on kölin alla 20-60 metriä. Vaikka tärpin voi saada milloin vain, aikainen aamu ja aamupäivä ovat parasta pyyntiaikaa. Lohi ottaa pinnasta kylmän veden aikaan alkukesällä ja loppusyksyllä, joka on ehdottomasti parasta sesonkia. Kesällä ja alkusyksystä uistimet viritetään painosyvääjillä ja takiloilla 5-15 metriin.
Kympin järvilohi tähtäimessä
Näsijärven järvilohitilanne on ollut viime vuosina melko hyvä. Lohet ovat lihavia ja hyväkuntoisia vahvistuneen muikkukannan ansiosta. Istutusten taso vaikuttaa suoraan saalismääriin. Saapa nähdä, kuka kepittää ensimmäisen kympin kalan.
Täkyraksi on tullut takaisin
Täkyraksiuistelu on saavuttanut lohivesillä nopeasti suuren suosion. Tällä hetkellä jopa yli puolet lohikalojen aktiiviuistelijoista on siirtynyt raksin käyttöön. Raksi kelpaa myös hauelle ja kuhalle. Nykyaikainen täkyraksi koostuu yhdestä tai kahdesta 4-6 koon kolmihaarakoukusta, leikarillisesta siimatapsista ja muovipäästä, joita on eri mallisia ja värisiä. Syöttikala lukitaan tikulla raksipäähän ja kolmihaarakoukun haara työnnetään kiinni syötin kylkeen hieman kylkiviivan yläpuolelta, 1-2 cm selkäevän takaa. Koukusta raksipään läpi menevää tapsia kiristetään siten, että täkykala menee aavistuksen kaarelle. Näin raksille saadaan pyörivä uinti. Syöttinä käytetään kirkkaita kaloja: muikkua, salakkaa, särkeä tai silakkaa. Paras syötti on pyyntituore täky. Lohikalojen suosituin ravintokala eli muikku on hyvä syötti. Särkikalojen etu on niiden parempi kestävyys. Useimmiten joudutaan turvautumaan etukäteen hankittuihin täkyihin, jotka säilötään pakastamalla. Jos oma pyynti ei onnistu, kalastustarvikeliikkeistä on saatavana vakuumi- tai levypakastettuja salakoita. Lohikalojen uistelussa käytetyt syöttikalat ovat kooltaan 10-15 cm. Hauelle voidaan tarjota isompaa. Kookkaampi täkykala saattaa kelvata hyvin myös isoille taimenille ja järvilohille, varsinkin loppusyksyllä. Syöttikaloja kannattaa käsitellä varovasti, jotta niiden suomupeite pysyy mahdollisimman ehjänä.
Raksi käy myös sekavetoon
Monet kalastajat vetävät raksia erittäin hitaasti, suorastaan matelemalla. Sekavedossa, kun osa siimoista viritetään vaapuilla tai lusikoilla, käytetään kovempaa nopeutta. Raksin veto onnistuu hyvin normaalivauhdillakin ja tärppejä tulee. Vetonopeus määrää täkykalan säädön. Mitä hitaampaa liikutaan, sen enemmän kaarelle täky viritetään. Uinti on sopiva, kun kala pyörähtää pari kertaa sekunnissa. Jos uistellaan pinnasta, siimaan on hyvä laittaa raksin eteen pieni paino, koska kalojen ohella myös lokit ovat hanakoita iskemään täkyyn. Ja eikun kokeilemaan. Luonnollisen syötin käyttö on osa vanhinta kalastuskulttuuriamme. Esi-isämmehän ne vasta kovia kalamiehiä olivat.
